Mukava tulla töihin

CityMark 1 / 2016

Lue näköislehti täältä >>

”Hyvinvointiin kuuluu, että aamulla on mukava tulla töihin ja iltapäivällä voi lähteä hyvällä mielellä kotiin”, Koneen henkilöstöjohtaja Taija Lehtola sanoo haastattelussamme CityMark 1/2016 sivulla 17. Hän on niin oikeassa.

Jos töihin on mukava tulla, hyvin moni työpaikalla vaikeanakin pidetty asia on kunnossa: palkka on tyydyttävä, työtehtävät ovat kiinnostavia ja niitä on sopivasti, työkavereista muodostuu antoisa verkosto, työpisteen ergonomia on mietitty ja sisäilmanlaatu sellainen, että pysyy virkeänä koko päivän.

Jos joku edellä listatuista on pielessä, koko paketti tuntuu hankalalta. Töihin ei ole kiva lähteä, jos tehtävät eivät vastaa omaa osaamista tai jos työtä on liikaa tai liian vähän. Töihin ei ole kiva lähteä, jos työyhteisössä on epätervettä kilpailua ja pahansuopuutta. Töihin ei ole kiva lähteä, jos selkä kipeytyy tuolinkekkanalla tai luvatut parannukset sisäilmanlaadussa siirtyvät viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Fiksun yrityksen fiksu johto tietää, että hyvinvoiva henkilöstö tuottaa sen, mitä tarvitaan ja jopa enemmän. Kun yritys haluaa suitsia kulujaan sijoittautumalla entistä pienempiin toimitiloihin, tarvitaan suurta osaamista, että työtyytyväisyys säilyy tai jopa paranee. Muutos täytyy aloittaa kuuntelemalla henkilökuntaa: millaiset tilat, työkalut ja työpöytänaapurit parhaiten palvelevat itse kunkin hyvin sujuvaa työpäivää. Kertakuuleminenkaan ei riitä, vaan työntekijöillä täytyy olla mahdollisuus hioa toiveitaan uusiin tiloihin asettautumisen jälkeen. Aika usein ne toiveet liittyvät
akustiikkaan.

CityMarkissa keskitytään toimitiloihin. Vuoden ensimmäisessä numerossa esitellään moderneja toimistoja, joille yhteistä on työelämän muutoksista nouseva tilojen monipuolisuus: on avoa ja puhelinkoppia, neuvottelupaikkoja sisäisiin ja ulkoisiin palavereihin sekä toinen toistaan trendikkäämpiä ruokaloita ja taukotiloja virkistymiseen. Toinen osa totuutta ovat toimistohotellit, joiden ovelliset huoneet ja verkostoituminen kahvinkeittimen ääressä kaikille yhteisessä keittiössä ovat toimiva ja kustannustehokas ratkaisu yksin- ja kaksinyrittäjille.

Mitä sellaista suunnilleen jokaisella toimistohotellin vuokralaisella on, josta modernissa avotoimistossa ilman nimettyä työpistettä olevat kilpailevat? Ikkunapaikka. Maiseman ei tarvitse olla kummoinenkaan, tärkeintä on mahdollisuus katsoa ulos. Ikkunapaikasta ollaan valmiit maksamaan vaikka siivu yöunesta, kun parhaille paikoille kiirehditään anivarhain.

Monitilatoimiston konsepti on aika kohdallaan jo nykyisine osineen ja palveluineen. Seuraavaksi arkkitehdit voisivat pohtia, miltä näyttää rakennus, jonka avotoimistoissa jokainen työntekijä saa ikkunapaikan.

Jaana Ahti-Virtanen
päätoimittaja

 

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail