Rakennusalan trendit – Q2

Suomessa käynnistyy vuoden 2018 toisella neljänneksellä kolme prosenttia enemmän rakennushankkeita kuin viime vuoden vastaavana aikana. Niiden euromääräinen yhteisarvo on kuitenkin lähes kolmanneksen suurempi. Kasvua selittää koko maan aloitusten arvoa nostava ja 950 miljoonaa maksava Boreal Biorefin biojalostamoprojekti Kemijärvellä. Eniten vähenee ennusteen mukaan aloitusten yhteisarvo Päijät-Hämeen ja Varsinais-Suomen maakunnissa. Tiedot selviävät uudesta Rakentamisen trendit -raportista, jota julkaisee tietopalveluyhtiö RPT Docu.

Rakennusalan trendit Q2

Rakentamisen trendit -raportti sisältää sekä euromääräisen arvon että lukumäärän vuoden 2017 toisella vuosineljänneksellä aloitetuista ja tänä vuonna vastaavana aikana Suomessa alkaviksi suunnitelluista hankkeista.

– Raportti kertoo sekä maakuntakohtaiset ennusteet projektirakentamisen euromääräisestä kehityksestä että tiedon suurimmista alueellisista hankkeista Suomessa. Lisäksi raportissa on ennusteet rakennustyypeittäin ja urakkamuotojen perusteella. Vastaavaa koostetta ei ole aikaisemmin Suomessa tehty, RPT Docun toimitusjohtaja Mikko Saastamoinen sanoo.

Raportin julkaisija RPT Docu on vuodesta 1975 lähtien koonnut tietoa rakennusalan projekteista Suomessa. RPT Docun sisaryhtiöt julkaisevat vastaavia raportteja Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Suomi-raportti ilmestyy jatkossa neljä kertaa vuodessa.

Uusi raportti nimeää suurimpien projektien tilaajat, suunnittelijat ja tekijät

Raportista käy ilmi euromääräisen arvon mukaan mitattuna viisi suurinta rakennusprojekteihin osallistuvaa rakennuttajaa, rakennuttajakonsulttia, arkkitehtia, rakennesuunnittelijaa, LVI-suunnittelijaa, sähkösuunnittelijaa, rakennusurakoitsijaa, LVI-urakoitsijaa ja sähköurakoitsijaa.

– Olemme todenneet, että rakennusprojekteihin osallistuvat yritykset herättävät kiinnostusta sekä toimialan sisällä että muissa sidosryhmissä. Kuulumme pohjoismaiseen tietopalvelukonserniin ja sama ilmiö näkyy kaikissa toimintamaissamme, kertoo Mikko Saastamoinen.

Tietoa hankkeista rakennusalan koko ekosysteemille

– Raportista on hyötyä rakennusalan koko ekosysteemille, niin rakennuttajille kuin palveluita ja tuotteita myyville yrityksille. Rakennushankkeet työllistävät paikallisesti, mutta niillä on välillisesti suuri merkitys myös pk-sektorille ja kunnille. Raporttimme on helppo tapa seurata alkavien hankkeiden volyymiä omalla lähialueella. Hankkeiden yksityiskohtaiset tiedot ovat asiakkaidemme saatavilla FaktaNet Live -palvelussa. Rakennusalan trendit Q3 julkaistaan kesälomakauden jälkeen ja päivitämme siinä loppuvuoden ennusteet, Mikko Saastamoinen summaa.

Raportin voi tilata maksutta verkkopalvelusta http://faktanetlive.fi/rakennusalan-trendit/

 

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail

Kommentoi ensimmäisenä artikkelia "Rakennusalan trendit – Q2"

Kirjoita kommentti

Your email address will not be published.


*