To office or not to office?

CityMarkia julkaisevan RPT Docu Oy:n FaktaNet Live -tietokannassa on jatkuvasti päivittyvät tiedot suomalaisista rakennushankkeista. Seurattavana on vuosittain 94 000 uudis- tai korjaushanketta. FaktaNet Liven mukaan vuoden 2017 alusta vuoden 2018 loppuun mennessä valmistuu 226 hanketta, joissa on ainakin osittain kysymys toimitiloista. Hankkeiden joukossa on toimitaloja, toimistorakennuksia, kauppa- ja logistiikkakeskuksia, ja niiden arvo on 1,9 miljardia euroa.

Muutokset työelämässä ovat muuttaneet toimitilojen konsepteja. Nyt rakennettavissa toimitiloissa varaudutaan muutoksiin: projektiluonteinen työ lisääntyy, henkilömäärä vaihtelee entistä enemmän, sisäseiniä täytyy voida siirtää ja talotekniikan täytyy sopeutua uusiin tilanteisiin.

Uusiin toimistorakennuksiin tulee coworking-tiloja palvelemaan pien- ja yksinyrittäjiä mutta myös naapurin suuryrityksiä, joilla on tilapäisiä lisätilan tarpeita. Coworking on mahdollisuus myös uuteen liiketoimintaan, kun eri alojen asiantuntijat törmäytetään kahvikoneella ja taukosohvalla.

Etätyöstä on puhuttu pitkään toimistotilan tarpeen pienentäjänä, ja melkein yhtä pitkään sitä on varjostanut epäilys, että onko se nyt ollenkaan työntekoa, jos hoitaa sähköpostejaan ja projektejaan yöpuvussa kotisohvalla koiran vieressä. Näissä asenteissa näkyy nyt selvä muutos. Uusi työntekijäsukupolvi ottaa homman tehtäväkseen, ja kun se on suunnitelmien mukaan ja ajoissa tehty, se on tehty. Aivan sama, missä työpiste kulloinkin on ollut. Yhä useampi työnantaja on samaa mieltä: asiantuntijatyössä ei tarvita kellokortteja eikä esimiehen jatkuvasti valvovaa silmää.

Smart Office -konseptia kehittelevään yritysryhmään kuuluu muiden muassa YIT, jonka kehitys- ja markkinointijohtaja Timo Räikkönen kertoo, että YIT:llä on ollut pilottihankkeita, joissa uuteen asuinkerrostaloon on tehty yhteistä työtilaa etätyöläisiä varten. Jos yhä suurempi joukko työskentelee kahviloissa, kotona, kotitalonsa työtiloissa tai siellä täällä coworking-tiloissa, kuinka monta toimistorakennushanketta käynnistyy seuraavan kymmenen vuoden aikana?

CityMarkin esittelemissä toimistoissa ja toimistorakennuksissa on nykyään kysymys monitilatoimistosta ja lähes aina mainitaan, että HR- ja talousasioita hoitavilla on ne ainoat omat ovelliset huoneet. Monitilatoimiston puolella työskentelevä pystyy siirtymään kokonaan etätöihin ja hoitamaan tarvittavat tapaamiset sopivassa paikassa. Ehkä jatkossa rakennetaan tai korjausrakennetaan toimistorakennuksia, joihin asettuvat eri yrityksistä vain he, joilla on nyt ne omat huoneet. Ja ehkä rakennuksen järkevän elinkaaren vuoksi uudet toimistorakennukset pitää suunnitella niin, että ne ovat tarvittaessa muutettavissa asunnoiksi.

Jaana Ahti-Virtanen
päätoimittaja

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail