Trendi poikineen

Toimistorakentamisen trendejä on paljon. Uudet toimistorakennukset saavat ympäristösertifioinnin parhaat leimat: ne ovat energiatehokkaita, kestävän kehityksen mukaan rakennettuja, elinkaari mietittynä, käyttäjilleen terveellisiä ja turvallisia, helposti saavutettavia. Olemassa olevista toimistorakennuksista tehdään muuntojoustavia, talotekniikaltaan ja IT-valmiuksiltaan moderneja, monelle ja monenlaiselle yritykselle sopivia. Yhteistä toimistohankkeille on valmius jatkuvaan muutokseen.

Ei siitä niin kauan ole, kun suuryritysten konttorit olivat stabiiliuden perikuvia: tilat, tavarat ja ihmisetkin olivat paikoillaan kymmeniä vuosia. Lähetin piti muistaa viedä kolmannen kerroksen neljänteen huoneeseen huoneenlämpöistä jaffaa ja muihin sen kerroksen huoneisiin kylmää jaffaa ja muutama vissy heti aamulla. Sisäistä postia lähetti kiikutti pahvikuorissa työntekijältä toiselle yleensä muutaman säännöllisen kierroksen verran päivässä, mutta joskus asia oli niin kiireellinen, että pahvikuori haettiin ja toimitettiin erikoistoimituksena kerroksesta tai rakennuksesta toiseen saman tien, jolloin lähetti keskeytti esimerkiksi työntekijöiden kynien terottamisurakkansa. On kyllä hämmentävää, että silloin kaikki kokivat tekevänsä merkityksellistä työtä ja toiminta oli useimmissa yrityksissä kannattavaakin.

Nyt toimistoissa tehtävä asiantuntijatyö muuttuu niin nopeasti, että tilojen tarjoajien lienee vaikeata pysyä vauhdissa saati olla hieman etuajassa ja ennakoida kohta tulevia uusia vaatimuksia ja toiveita. Tässä numerossa esitellään olevia ja toivottavasti hieman myös tulevia trendejä. Coworking-tilat lisääntyvät. Ne ovat paitsi yksinyrittäjien mahdollisuus verkottua ja saada uusia ajatuksia myös suurten yritysten keino vastata työelämän muutoksiin. Yritysten omat tilat on nipistetty tarpeenmukaisiksi, ylimääräisiä neliöitä ei ole. Silloin coworking voi olla vastaus tavallista suuremman projektin tiloiksi.

Työntekijöiden viihtyminen ja hyvinvointi on kasvava trendi. Parhaista asiantuntijoista kilpaillaan, ja siksi yrityksen tilat ja palvelut ovat entistä tärkeämpiä. Nyt tiloihin halutaan kodinomaisuutta, pehmeitä muotoja ja lempeitä värejä. Myös tilojen ainutlaatuisuus voi olla vetovoimatekijä: trenditietoinen nuori ammattilainen arvostaa työnantajansa vihreitä valintoja, jotka näkyvät esimerkiksi kierrätyskalusteina.

Kiireen lisääntyminen työssä saa työntekijät arvostamaan ratkaisuja, jotka helpottavat heidän arkeaan: ilmainen kuntosali, ruokaostosten saapuminen työpaikalle, tilapäinen lastenhoitoapu, lupa nokosiin. Luvassa on mielenkiintoisia esittelyjä seuraavissakin CityMarkeissa.

On ilo ilmoittaa, että CityMark on mukana Julkisen sanan neuvoston Vastuullista journalismia -kampanjassa. Tässä kuten muissakin RPT:n julkaisuissa artikkelien sisällöstä päätetään toimituksessa. Luotettava ympäristö on paras paikka ilmoittajillemmekin.

Jaana Ahti-Virtanen
päätoimittaja

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail

Kommentoi ensimmäisenä artikkelia "Trendi poikineen"

Kirjoita kommentti

Your email address will not be published.


*