Rakennusalan trendit Q4: Rakentamisen aloituksissa luvassa kasvua, mutta hankkeiden lykkäykset mahdollisia

Kiinteistö- ja rakennusalan datapalveluja tarjoava RPT Byggfakta Oy  on julkaissut vuoden viimeisen neljänneksen rakennusaloituksia koskevan Rakennusalan trendit Q4 -raporttinsa.

RPT Byggfaktan seurannassa olevien rakennusprojektien aloitusten arvo on tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä 23 % suurempi kuin vastaavana aikana vuonna 2019.

– Neljännen kvartaalin kasvusta vastaavat uudisrakentaminen ja yksityiset rakennuttajat. Korjausrakentamisessa ja julkisten rakennuttajien hankkeissa on vähennystä sekä hankkeiden arvossa että hankkeiden määrässä verrattuna vuoden 2019 vastaavaan ajankohtaan. Korjausrakentamisen vähentyminen on pieni yllätys, sillä Suomessa on tutkitusti paljon korjausvelkaa. Ehkä koronasyistä korjaushankkeiden aloituspäätöksiä on jätetty tekemättä esimerkiksi taloyhtiöissä, RPT Byggfakta Oy:n toimitusjohtaja Sampsa Seppälä sanoo.

RPT Byggfaktan raporttia varten keräämän tiedon mukaan nyt alkaviksi suunniteltujen asunto-, teollisuus-, liike-, toimisto- ja koulurakennushankkeiden arvo on suurempi kuin vastaavana aikana vuonna 2019.

– Asuntotuotannon arvo näyttää kasvavan jopa 23 % verrattuna vuoden takaisiin aloituksiin. Näiden hankkeiden aloituksia siirtynee kuitenkin normaalivuotta enemmän tulevaisuuteen, arviomme mukaan ehkä jopa 600 miljoonan euron edestä. Jos näin käy, vuoden neljännen neljänneksen rakennusaloitusten arvo kasvaa vain prosentin edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna, Sampsa Seppälä sanoo.

Maakunnittain tarkasteltuna rakentamisen aloitusten arvo nousee neljännellä vuosineljänneksellä 12:ssa ja laskee kuudessa maakunnassa. Nousijoiden joukossa ovat Kymenlaakso (+950 %), Kanta-Häme (+178 %), Pohjois-Karjala (+168 %), Lappi (+130 %), Pirkanmaa (+94 %), Keski-Suomi (+32 %), Pohjanmaa (+31 %), Pohjois-Savo (+30 %), Pohjois-Pohjanmaa (+19 %), Uusimaa (+16 %), Keski-Pohjanmaa (+5 %) ja Satakunta (+3 %). Vuoden viimeisen neljänneksen rakennusaloitusten arvo laskee edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna Kainuussa (-88 %), Etelä-Savossa (-58 %), Etelä-Pohjanmaalla (-50 %), Etelä-Karjalassa (-25 %), Päijät-Hämeessä (-17 %) ja Varsinais-Suomessa (-9 %).

Suurilta näyttävät muutokset suuntaan tai toiseen johtuvat usein yksittäisistä suurista hankkeista, joille ei löydy vastinetta vertailuvuonna.

Vuoden kaikkien neljän RPT Byggfakta Oy:n tuottaman trendiraportin perusteella rakennushankkeiden aloitusten arvo on koko tänä vuonna 6–10 % pienempi kuin vuonna 2019.

Trendiraporttien tiedot perustuvat RPT Byggfaktan tutkijoiden monesta lähteestä keräämiin ja jatkuvasti päivittyviin tietoihin Suomen rakennushankkeista. Kerätystä datasta muodostuu RPT SMART, Pohjoismaiden suurin rakennusalan tietopalvelu, jossa on 12 000 seurattavaa hanketta ja 6000 uutta hanketta vuosittain.

Rakennusalan trendit Q4 -raportti perustuu tietoihin, jotka RPT Byggfakta Oy:n tutkijat ovat saaneet rakennushankkeiden päättäjiltä viimeistään 23.9.2020.

Koko Q4-raportin voi tilata maksutta verkkopalvelusta https://smart.rpt.fi/info/rakennusalan-trendit/

Rakennusalan trendit Q4 -raportti antaa yleiskuvan rakentamisen projektitilanteesta Suomessa sekä ennusteen tulevasta kehityksestä. Raportti on helppo tapa seurata koko maan ja eri maakuntien rakennusprojekteja. Raporttiin on listattu suurimmat alkamassa olevat yksittäiset hankkeet alueittain sekä tiedot suurimmista rakennuttajista ja vuoden 2020 keskeisistä rakennusalan toimijoista.

Lisätietoa: RPT Byggfakta Oy:n toimitusjohtaja Sampsa Seppälä, +358 50 543 1185, sampsa.seppala@rpt.fi

Facebooktwitterlinkedinmail