Aloitukset pystyivät kutakuinkin tasolla kuin edellisvuonna – asunnoissa hienoinen lasku ja toimitiloissa kasvua. Aloitusten tilastotiedon vielä tarkentuvat lähikuukausina. Valmistuneiden hankkeiden määrä kasvoi noin 11 %.
Uusien asuntojen aloitukset lisääntyivät joulukuussa edellisvuodesta ja joulukuu oli asuntoaloituksissa vuoden paras. Lupia myönnettiin kuitenkin 59 % edellisvuoden joulukuuta vähemmän, vain alle 1 000 asunnolle. Asuntoaloitusten määrä viime vuonna oli noin 17 500 asuntoa, reilu viisisataa asuntoa edellisvuotta vähemmän. Asuntojen kappalemäärää laski kerrostaloasuntojen keskikoon selvä kasvu aiemmasta.
Toimitilojen osalta kasvua oli niin luvissa kuin aloituksissa vuonna 2025 erityisesti liikenteen rakennusten osalta datakeskusten rakentamisen myötä. Varsinkin luvat nousivat hurjan korkealle ja Suomeen nousee nyt paljon datakeskuksia samalla kun muut vihreän siirtymän investoinnit jumittavat.
Rakentamisen kehitys on tällä hetkellä epätasaista – ajantasainen tietoa luvista, aloituksista ja valmistumisista on entistä tärkeämpää päätöksenteon tueksi. Maaliskuun alussa julkaistaan uusi rakennusmarkkinaennuste, jossa tarkemmin rakentamisen sektorikohtaisesta kehityksestä ja ennusteet.